Markku Ruuskanen

Myllyteollisuus on ollut jo varhain erityisen verotuksen kohteena.

Valtiopäiväpäätöksessä vuodelta 1625 pantiin käytäntöön myllytulli kaikesta viljasta, joka käytettiin myllyssä jauhatettavana. Vuonna 1627 maksu muutettiin persoonakohtaiseksi maksuksi yksi markka henkilöltä. Tätä sanottiin myllytullimarkaksi. Maksu muutettiin 1630-luvulla nyt henkirahaksi kutsutuksi veroksi ja tämä muuttui yleiseksi veroksi 1600-luvun puolivälissä.

Vuoden 1734 laissa rakennuskaaressa (20 l. 4 §) säädettiin, ettei kukaan saanut rakentaa vesi- tai tuulimyllyä vanhemmalle myllylle vahingoksi ja sellaisena pidettiin jauhatettavan vähentämistä vanhemmalta myllyltä.

Veroksi laskettiin tavallisesti neljännes myllystä tulevasta tulosta. Myllyyn verrattavia laitoksia olivat viljan survomista tekevät survinlaitokset ja veranvanutuslaitokset.

Myllyveron lakkautus asetuksella 18.9.1882.

Lakkauttamista edelsi pitkäaikainen riitely säätyihin perustuvassa kansanedustuslaitoksessa. Periaatteena oli, että kotitarvemyllyt olivat verosta vapaita, kun taas maksua vastaan jauhavat myllyt olivat verotettuja. Aina 1700-luvun loppupuolelle asti kotitarvemyllyt olivat kokonaan verovapaita. Tuulimyllyt oli vapautettu verotuksesta vuonna 1820 annetulla kirjeellä. Aatelistolla oli erioikeuksia myllyverosta. Verotus oli tuolloinkin monimutkaista. Niinpä myllyllä saattoi olla veroa 15 kappaa ja mylly silti tuottaa paljon enemmän kuin toinen mylly, jonka täytyi maksaa veroa 180 markkaa vuodessa. Myllyveron kertymä oli tuohon aikaan 1860 -luvulla 70.000 mk (nykyrahassa n. 250.000 e) ja 1870 -luvulla 90.000 mk (nykyrahassa n. 310.000 euroa). Hankaluutta tuli siitä, ettei yksi naapuri saanut jauhattaa myllyssään toisen naapurinsa viljoja ilman, että hän olisi pannut myllynsä verolle.

Vuonna 1863 pappissääty pyysi kotitarvemyllyjen vapauttamista veroista, mutta asia raukesi säädyssä. Vuonna 1867 talonpoikaissääty alkoi käsitellä anomusta, jonka mukaan myllyvero poistettaisiin kokonaan. Asia ei tuolloin edennyt. Vuonna 1868 aatelissääty käsitteli esitystä myllyteollisuuden muuttamisesta vapaaksi elinkeinoksi ja talonpoikaissääty käsitteli esitystä kotitarve- ja maksumyllyjen erotuksen hävittämisestä panemalla kaikki myllytoiminta verolle. Näin arvioitiin haitoista päästävän eroon.

Valtiovaliokunta totesi, että myllyvero oli ainoa tuotantoa rasittava vero ja luonnoton rasittaessaan tärkeää toimintoa eli leivänvalmistusta. Vero oli myös ulkomaiselle myllyteollisuudelle suotu palkinto. Valiokunta totesi, että olisi poistettava ne esteet, jotka koskevat myllyjen perustamista. Myllyveron lakkauttaminen oli ollut esillä vuoden 1868 komiteaehdotuksessa. Myllyveron lakkauttaminen sai kannatusta porvarissäädyssä. Tuolloin päädyttiin anomaan muiden säätyjen kanssa tiettyjä muutoksia lainsäädäntöön tältä osin. Lakia muutettiin vuonna 1868 asetuksella siten, että vesimyllyt vapautettiin perustamisrajoituksesta. Tuulimyllyt jäivät rajoituksen piiriin.

Vuoden 1877 valtiopäivillä oli esitys, jonka mukaan oikeus perustaa vapaasti vesimyllyjä tulisi koskemaan tuulimyllyjäkin samoin kuin muulla voimalla käyviä myllyjä. Hallitus ehdotti myös, että muulla kuin vedellä tai tuulella käyvät myllyjä verotetaan 5...10 %:lla.

Vuoden 1877 valtiopäivillä talousvaliokunta esitti myllyveron poistamista kokonaan. Aluksi aatelisto vaati lykkäystä takaisin valiokuntaan mm. J. V. Snellmanin ja raha-asian päällikkö Molanderin kannattamana. Porvarissääty epäili anomuksen tekoa, koska valiokunta oli esityksen tehnyt, vaikka valtiopäiväjärjestys vaati yksityisen henkilön tekemän anomuksen.

Vihdoin aatelissääty yhtyi anomukseen pappis- ja talonpoikaissäädyn kanssa ja ne hyväksyivät valiokunnan mietinnön. Näin saatiin vaadittavat kolme säätyä valiokunnan mietinnön taakse.

Hallitus ei kuitenkaan vielä halunnut päästää uusia myllyjä verottomiksi, eikä se vahvistanut säätyjen hyväksymää asetusta. Vihdoin hallitus taipui ja antoi vuoden 1882 valtiopäiville esityksen myllyveron lopullisesta poistamisesta kokonaan.

Eduskunnassa esitettiin kuitenkin vielä epäilyjä, koska muka itsenäisillä tiloilla olevat myllyt jäisivät veron poistamisen jälkeen ilman vanhaa maaveroa eikä tällaisesta veronhuojennuksesta ollut puhetta.

Säädyt hyväksyivät kuitenkin 18.9.1882 asetuksen, joka annettiin myllyveron lakkauttamiseksi. Vuonna 1888 säädyt hyväksyivät ja hallitus antoi määräyksen siitä, että villakankaiden vanutuslaitoksia koskeva vero lakkautettiin 5.2.1890 annetulla asetuksella.

Jaakkimassa tapahtuneita myllyverorikoksia

Mielenkiintoni myllyveroa kohtaan heräsi, kun löysin yksittäisiä sakotustapauksia tutkimusalueeni Jaakkiman rippikirjasta v. 1883 - 1890.

Asioiden laatua tarkemmin läpikäymättä näyttää jauhatuksen verotus olleen tavalliselle kansalle joko vaikeaselkoista tai muuten vaikeaa hyväksyä.

Kesvalahdesta no 11 lampuodinveli Jaakko Pekanpoika Möröstä (s. 23.2.1834) sakotettiin vuonna 1878 verottomassa myllyssä jauhattamisesta (Mustakirja no 171) Mörönen oli ilmeisesti jauhattanut omassa myllyssään jonkun naapurinsa viljoja eikä ollut pannut myllytoimintaansa verolle.

Toisenlaista toimintaa näyttäisi harjoitetun Oinaanvaarassa ja Tervajärvellä. Siellä myllyveroa (tullia) otettiin, vaikka myllyt olivat jostain syystä verottomia. Myllärit siis keräsivät myllytullin itselleen, eivätkä ilmeisesti tilittäneet sitä valtiolle.

Talollinen Taavetti Jaakonpoika Lääperiä Oinaanvaarasta no 1 (s. 22.9.1848) sakotettiin kahdesti käräjillä verottomassa myllyssä tullin ottamisesta (MK no 162).

Antti Pekanpoika Kemppisen leskeä Anna Tanelintytär Toiviaista (s. 211.4.1832) Tervajärven kylästä no 10 sakotettiin (Tuomiokirja 1873) tullin vastaanottamisesta verottomassa myllyssä (MK no 129).

Samasta kylästä lampuoti Heikki Matinpoika Majuria (s. 21.2.1817) sakotettiin vuosina 1870 ja 1874 verottomassa myllyssä tullia vastaan jauhattamisesta (MK 119 ja 136).