Kalevi Lahtela

Ei ole tarkoituksen mukaista ryhtyä seuraamaan Nurmijärven kaikkien alkutalojen vaiheita niiden perustamisesta nykypäivään, vaan tarkastellaan pitäjän alkutalojen nimi ­ja asutushistoriaa yleistasolla ja siinä tapahtuneista muutoksista.

Vaikkakaan ei varmasti ole todistettavissa, mikä määräsi rajojen kulun Nurmijärven uudisasutusalueella, tosiasia joka tapauksessa on, että Nurmijärvi oli 1400 -luvulla jakautuneena kolmen emäpitäjän, Sipoon, Helsingin pitäjän ja vuodesta 1484 lähtien Lopen kesken.

1400 -luvun puolivälissä täysiveron tultua käyttöön oli Sipoon puolella 4 nurmijärveläistä kylää (kirkonkylä, Raala, Palojoki ja Siippoo), näissä oli yhteensä 15 taloa.

Helsingin pitäjän alueella oli 8 kylää (Klaukkala, Korpi, Ali- ja Yli-Lepsämä, Numlahti eli Paijala, Perttula, Uotila ja Valkjärvi), joissa taloja oli 20.

Hyvinkäällä ja Kytäjärvellä oli ainakin 5 taloa, mutta todennäköisesti enemmänkin. Kirkollisesti aluejako oli sama paitsi, että Korpi ja Nummenpää luettiin Vihdin kappeliin.

Uuden ajan alussa Nurmijärven osia oli näin neljän pitäjän alaisena. Tämä hallinnollinen jako säilyi miltei muuttumattomana koko 1500 -luvun. Korpi kuului ajoittain Helsingin pitäjään, ajoittain Vihtiin. Nummenpääkin maksoi veronsa 1570 -luvulla Helsingin pitäjään, mutta palautettiin kuninkaan kirjeellä 4 päivänä elokuuta 1576 jälleen Vihtiin.

Kun Sipoon yhteydessä olleet kylät v. 1558 yhdistettiin Helsingin pitäjän alaiseen Nurmijärven kappeliin, näyttää syntyneen epäselvyyttä siitä, minkä pitäjän alaisia nämä kylät hallinnollisesti olivat. Enimmäkseen ne esiintyivät Sipoon verokirjoissa, mutta toisinaan Helsingin pitäjässä. Sekaannusta oli omiaan auttamaan se, että kuningas antoi näille kylille v. 1579 oikeuden suorittaa veronsa sinne, minne matka oli helpoin, kunhan vaan kruunu ei tullut siitä kärsimään - talonpojat olivat näet valittaneet Sipoon kirkon olevan liian kaukana heidän kylistään.

Yhteenvetona ensimmäisistä maakirjoista saaduista asutushistoriallisista tiedoista on toteamus, että Nurmijärven asutus oli vielä 1540 -luvulla suhteellisen nuorta.

Nurmijärven taloluku oli 1540 yhteensä 114. Asukkaita oli tällöin n. 900 henkeä.

Muutama sana alkutalojen nimistä. Talot esiintyivät alkuaikoina taloa isännöinneen henkilön nimisenä, varsinaiset talojen nimet tulivat vasta 1500-1600 -luvun vaihteissa.

Kirkonkylä joka oli pitäjän suurin kylä v. 1540, siellä oli 20 taloa.

Talojen asutuskehitys oli 1500-luvulla varsin sekava. Tällöin mainitaan talot Pukkila, Sorva, Kirkkari, Mäkelä, Mattila, Einola, Iivari, Heikkari, Antturi, Grannila, Reinikkala ja Pappila.

Taloja autioitui ja yhdisteltiin 1500 -luvun aikana useasti, mm. Pukkila muodostui 8 pienemmästä talosta. Muutokset olivat rajuja, v. 1600 alun perin 8 Pukkilan alkutilaa oli määrältään supistunut kuudeksi ja näistä kuudesta 4 oli autiona.

Vuonna 1600 kylän silloisesta 21 talosta 6 oli autiona.

Klaukkalan kylässä oli v. 1540 11 taloa, jotka yhdessä muodostivat yhteensä 5 kokoveroa: Viiri => talot 1 ja 2, Tilkka, Gunnari, Olli, Huitti, Seppälä => talot 1 ja 2, Klaukka, joka oli kylän vanhin talo, jakautui 1500 loppuvuosina taloiksi 1, 2 ja 3. Vuonna 1592 syntyi Klaukan tilan yhdestä osasta jakamalla Myllärin talo isännän mylläri Erkki Niilonpojan mukaan. Vuonna 1600 oli Klaukkalassa näin ollen 10 viljelyksessä olevaa tilaa ja 1 autiotalo => toinen Viirin taloista. Klaukkala mainitaan 1500 -luvulla pitäjän vauraimmaksi kyläksi.

Ali-Lepsämässä oli v. 1540 3 taloa => Kihi, Palsi ja Teppo. Palsista erotettiin v. 1558 Granni, jonka isäntä oli Palsin isännän veli.

Yli-Lepsämässä oli 8 taloa => Mähkä, Huuna, Iso-Labbart, Vähä-Labbart, Saksa ja kolme taloa isännän nimen mukaisesti. Vuosisadan lopussa kylän taloista viljeltiin 5 taloa ja kolme oli autiona.

Valkjärvellä oli v. 1540 4 taloa => Soltti, Puokka, Pöyhä ja Heikkilä.

Paijalan eli Numlahden kylässä oli v. 1540 9 taloa. Vuonna 1594 ratsumestari Klaus Hästesko sai läänityksenä 5 taloa ja samana vuonna hän perusti Numlahden kartanon liittäen siihen loput 4 kylän taloa. Talojen entisistä omistajista tuli kartanon rälssiviljelijöitä.

Nummenpää ja Leppälampi olivat pitäjän nuorinta asutusaluetta. Vanhimman maakirjan vuodelta 1539 mukaan oli vain 4 taloa. Nämä olivat Nummenpään Hirvi, Eskola ja Pyörlä sekä Leppälammen Heikki Pietarinpojan yksittäistalo. Vuonna 1543 mainitaan Satuli, Myyri, Viisas, Paakka ja Kaarla.

Leppälampi jaettiin kahtia v. 1546 Kislan ja Hujan eli Mäkelän kesken Leppälampi hävisi maakirjoista vuonna 1602, jolloin se uudelleen jaettiin Kislan ja Hujan kesken.

Perttulan kylässä oli 6 alkutaloa: Jussila, Perttula, Tapola, Pitkölä, Frantsila ja Mikkola

Uotilassa oli 7 alkutaloa: Penttilä, Tryytti, Palsi, Airikkala, Juhola, Olla ja Seppälä.

Palojoella oli v. 1540 10 taloa. Lalla, Granni, Troski, Maisi 1 ja 2, Hemmola 1 ja 2 ja Mattila 1, 2 ja 3. Vuonna 1544 Mattilan kahdesta osasta muodostui Heikkilä. Vuosien 1570-1598 aikana Klaus Fleming sai läänitykseensä kaikki Palojoen kylän talot. Vuonna 1600 oli Troski ja Maisi palautuneet kruunulle, Mattila ja Heikkilä olivat lunastautuneet verotiloiksi. Loput kylän tiloista olivat edelleen Flemingin lesken rälssejä.

Siippoo käsitti v. 1540 ainoastaan Tapanin talon. Vuonna 1600 kylässä oli 2 viljeltyä taloa Tapani ja Mattila ja 2 autiotaloa Torppi ja Heikkilä.

Raalassa oli v. 1540 7 taloa. Ennen kartanon syntyä kylän talojen omistys vaihteli ja lukumäärä kasvoi, ollen suurimmillaan 10 taloa. Näistä tiloista syntyi Raalan kartano v. 1643

Hyvinkäällä oli v. 1540 11 taloa, jotka olivat ryhmittyneet kahteen kylänosaan, varsinaiseen Hyvinkään kylään ja Valkialaan. Edelliseen kuuluivat Tapola, Krissi, Nikkilä ja Jurva. Valkialaan kuului Mutila, Kittilä, Jaakkola ja Anttila sekä talo, joka myöhemmin yhdistettiin Nikkilään. Lisäksi kylässä oli yksi tila, joka kuului Turengin Mäskälän neljänneskunnan alaisuuteen ja oli jäljellä täällä aikanaan Hyvinkäälle suuntautuneesta eränautinnosta.

Vuonna 1690 tiloja oli 9 - Nikkilä, Pietilä, Jaakkola, Jurva, Kittelä, Mutila, Krissi, Anttila ja Tapola. Mm. Jaakkola muodostui neljästa eri tilasta, niiden autiotuttua. Raalan majuri Berg otti ne viljelyksikseen ja muodosti niistä ratsutilan. Tila liitettiin 1729 Raalan kartanoon.

Kytäjärvi koostui kolmesta Kytäjärven rannalle muodostuneista taloryhmistä.

Lahdessa oli 4 taloa, Ollilassa samoin 4 ja Niemessä 3 taloa eli yhteensä 11 taloa.

Kylä oli rälssinä 1530 -luvun alusta alkaen Tott -suvulla. Rälssien nautintaoikeus vaihteli vuoteen 1634, jolloin Kytäjän eli Nääsin kartano perustettiin Åke Tottin toimesta. Kartano oli suuri, sen maita oli myös nykyisten Nurmijärven, Hyvinkään ja Lopen alueella, se käsitti 13 rälssitilaa, joita lampuotit (vuokraviljelijät) viljelivät.

Nukari kylän synty oli värikäs ja monivaiheinen. Kylän eli Vantaankorven syntyyn vaikutti Hämeenlinnan tien Pengerkosken siltojen hoito.

Pitkien kiistojen ja käräjöintien kautta sai Erkki Nukari 1679 kiinnekirjan Vantaankorven tilaan. Tilasta tuli v. 1738 verotila, ratsutila sai nimensä ensimmäisen isännän mukaan - Nukari.

1500 -luvun verotusoloille oli ominaista, että valtakunnan kasvavista sotamenoista huolimatta ei kruunun pääveroa pyritty lisäämään. Apuverojen määrä sen sijaan moninaistui ja kasvoi jatkuvasti ja juuri näillä ylimääräisillä veroilla peitettiiin sotien nielemät kulungit. Verotus kasvoi sotien johdosta kolminkertaiseksi, silloin tunnettiin mm. karjavero, salpietarivero, maakirjavero, rakennusvero, myllytulli, laamannivero ym. Verotus oli yksi syy talojen autioitumiseen - lienee tämän päivän verottaja tutustunut menneeseen historiaan.

Nurmijärven itsenäistyessä v. 1605 oli pitäjässä 125 taloa ja niistä 16 autiona. Isännättömien talojen lukumäärä pysyi koko 1600 -luvun korkeana, keskimäärin oli vuosittain autiona 24,5 % pitäjän taloista. Myös luonto näytti nousevan talonpoikaa vastaan. Katovuosia esiintyi tiuhaan ja erityisesti pahat ajat koettiin 1690-luvun puolivaiheilla, jolloin usea katovuosi seurasi toistaan.

Suuret nälkävuodet 1695…97 kohtelivat kaltoin Nurmijärven asutusta ja samoin talojen asutusta - tiloja autioitui. Nurmijärvellä oli nälkävuosien jälkeen n. 550 asukasta. Vuonna 1711 pitäjällä riehunut rutto hoiti osaltaan asukasmäärän pienenemistä.

Surkean tilanteen viimeisteli vuonna 1700 alkanut Pohjan sota, joka johti isovihaan ja lähes koko Suomen miehitykseen.

Vuonna 1712 Nurmijärvellä oli viljelyksessä ainoastaan 65 taloa, v. 1719 oli 60 taloa viljelyksessä.

Autiotaloissa saattoi majailla tilapäisesti asukkaita - sotilaita, loisia, leskivaimoja jne. joilla ei ollut omaa maata tai taloa asuttavaksi. Talonpoikien pyrkimyksenä oli saada talo pysymään suvun hallussa, etenkin perintötilojen kohdalla tämä oli tärkeää. Sodat, taudit, nälänhätä, verojen jatkuva kohoaminen ja suvun luonnollinen loppuminen ovat kuitenkin aiheuttaneet sen, että vain harva omistajasuku Nurmijärvellä on säilynyt talon pitäjänä noista vaikeista vuosista nykypäivään.

Näitä taloja on yhteensä 4 eli Eskola, Korpi, Perttula ja Satuli.

Muita pitkään saman suvun hallussa olevia taloja ovat mm. Iivari v. 1555, Kaarla v. 1574, Airikkala v. 1577, Ali-Hirvi v. 1684, Yli-Mikkola v. 1697. Lisäksi Alestalo v. 1700 ja Ali-Viisas v. 1711, jolloin isännäksi tuli Satulin poika Heikki Yrjönpoika.

Taloudellisen tilanteen parantamiseksi kruunu antoi runsaasti verovapautuksia Nurmijärvellä, niinpä v. 1724 suurin osa eli 51 taloa sai verovapautuksen.

Verovapautus vaihteli vuodesta jopa seitsemään vuoteen. Seurauksena tästä 1730 -luvun alkaessa kaikille pitäjän taloille löytyi viljelijä.

Talojen määrä ei noussut, koska kruunu oli kieltänyt uusien tilojen perustamisen. Vuonna 1747 sallittiin tilojen osittaminen ja v. 1757 tehtiin luvalliseksi perustaa torppia ja uudistiloja. Isojakoasetukset 1775 ja 1778 taas määräsivät kaiken liikamaan kuulumisen kruunulle ja siitä perustettavaksi uusia tiloja. Isojako toimeenpantiin Nurmijärvellä vuosien 1760-1800 välisenä aikana kyläkohtaisesti. Enimmäiskoon määrääminen tiloille aiheutti sen, että useissa Nurmijärven kylissä jäi isonjaon toimeenpanon jälkeen runsaasti ylimääräistä metsämaata, joka asetusten mukaan kuului kruunulle ja jolle tuli perustaa uudisviljelystiloja.

Kaikkiaan sai kruunu pitäjästä jokseenkin tasan 26250 tynnyrinalaa maata, lähes 21,5 % Nurmijärven koko pinta-alasta. Kruunun liikamaalle perustettuja uudistiloja sai asetuksen mukaan viljellä kuka tahansa "rälssimies, pappi, porvari tai talonpoika". Etuoikeus oli kuitenkin saman jakokunnan eli Nurmijärvestä puhuttaessa saman kylän asukkailla. Vasta, jos oman kylän talolliset eivät halunneet ottaa uudistiloja viljelykseen, annettiin ne muille. Viimeksi mainittua pykälää ei paljon tarvinnut kuitenkaan soveltaa, sillä talot yleensä käyttivät hyväkseen niille suotua etuoikeutta. Tarjosivathan uudistilat erinomaisen tilaisuuden talojen nuoremmille lapsille oman tilan saantiin.

Isojaon yhteydessä lisääntyi tilojen lukumäärä myös lohkomisen kautta. Sitten 1500 -luvun ei tällaista jakaantumista ollut Nurmijärven kylissä tapahtunut. Se oli kiellettyä eikä sellaista sota-aikoina ollut tarvinnut ajatellakaan - autiotiloja oli jo muutenkin ollut kylliksi. Talot olivat periytyneet ehjinä, ne oli ostettu ja myyty kokonaisena. Nyt saatettiin jälleen jakaa tila veljesten kesken ja halkoa se pienempiin osiin. Näin tapahtui myös Nurmijärvellä, jossa lähes kaikki alkutalot jakautuivat, jotkut jopa useampaan osaan. Uudistiloja syntyi Nurmijärvelle tälle liikamaalle yhteensä 60. Näistä uusista tiloista tuli Hyvinkään kylään kolmannes eli 20 uutta tilaa. 14 näistä uusista tiloista jäi 1916 Hyvinkään puolelle. Nurmijärvelle jäi uusista taloista: Hyvämäki, Periäinen, Kylänpää, Rajamäki, Tirmu ja Pinni.

Kirkonkylä:
Pukkila-Ylöstalosta lohkottiin: Heikkilä ja Alestalo. Alestalosta: Pekkola, joka jakautui v. 1845 Ali- ja Yli-Pekkolaksi. Mattilasta lohkottiin v. 1696 Puontila, v. 1768 Ali-Mattila. Einolasta lohkottiin Suontaa. Mäkelä ja Iivari jakautuivat, mutta myöhemmin palasivat yhteiselle omistajalle. Kirkkari, Sorva, Heikkari ja Grannila jakautuivat. Kirkonkylään perustettiin 4 uutta tilaa: Matku, Urttila, Ylösjoki ja Koivumäki. 1760-luvulla syntyi Simonsberg ja v. 1771 Myllymäki.

Klaukkala:
Klaukka jakautui 3 osaan: Ali-, Yli- ja Vanha-Klaukka, Gunnari: Ali- ja Yli-Gunnari, Olli: Ali- ja Yli-Olli, Tilkka: Ali- ja Yli-Tilkka, Mylläri: Kylä-Mylläri ja Mäki-Mylläri, Seppälä: Ali-Seppälä, Keski-Seppälä ja Yli-Seppälä, Huitti: Huitti ja Harjula; Viiri: Ali-Viiri, Yli-Viiri ja Kylänpää. Klaukkalaan syntyi 8 uutta uudistilaa Heikkilä (Holma), Jussila, Mattila, Mäkelä, Teppo, Nummela, Anttila ja Hemmi. Uudistilaa kohden tuli maata keskimäärin 217 tynnyrinalaa eli n.120 hehtaaria.

Yli-Lepsämä:
Mähkä: Kylä- ja Metsä-Mähkä, Riuska, Labbart: Iso- ja Vähä-Labbart

Valkjärvi:
Taloja jaettiin, mutta myöhemmin yhdistettiin alkutaloon.

Nummenpää:
Hirvi: Ali- ja Yli-Hirvi, Viisas: Ali- ja Yli-Viisas, Paakka: Ali- ja Yli-Paakka sekä Hakala. Satuli jakautui, tilat yhdistettiin v. 1910 nimellä Satuli. Nummenpää sai 8 uutta tilaa: Tuomistonoja, Nybacka, Nygran, Henriksdahl, Laurisilta, Röykkä, Helkku ja Södergård. Vuonna 1770 syntyi Pettersberg.
Leppälampi sai alkutalojen Kislan ja Mäkelän neljä uutta tilaa: Åby, Nygård , Grönkulla ja Högdahl.

Perttula:
Pitkölä: Ali- ja Yli-Pitkölä, Mikkola: Ali- ja Yli-Mikkola. Jussila jaettiin, tilat yhdistettiin v. 1912 nimellä Jussila. Perttula sai 3 uutta tilaa: Nummela, Myyrinmaa ja Rosenberg.

Uotila:
Taloja jaettiin ja yhdisteltiin, mm. Numlahden kartano osti myöhemmin itselleen näitä jaettuja puoliskoja.

Palojoki:
Mattila: Ali- ja Yli-Mattila, Hemmola: Ali-, Yli- ja Pelto-Hemmola, Lalla: Ali- ja Yli-Lalla, Heikkilä: Kylä- ja Mäki-Heikkilä, Troski: Ali- ja Yli-Troski, Granni jaettiin, mutta yhdistettiin myöhemmin alkutaloon, Maisi oli Palojoen ainoa jakamaton talo. Palojoelle perustettiin 7 uutta uudistilaa: Viitanen, Ojakkala, Myllymaa, Kuuttoo, Hynnä, Suonoja ja Kakkulamäki.

Nukarille syntyi 6 uutta tilaa: Lohenoja, Lybeck, Vilhelmsberg, Vantakorpi, Tallbacka ja Hamburg. Näistä 4 viimeksi mainittua jäi 1916 Hyvinkään alueelle.

Kytäjälle perustettiin Kruununpuisto

Siippoo:
Kaikki kylän talot jakautuivat. Kylä liitettiin v.1931 Tuusulan kuntaan.

Ennen vuoden 1757 isojakoasetusta oli torppien sekä mäkitupien perustaminen sallittua ainoastaan kartanoiden maille ja säännöllisesti olivatkin kartanot tätä oikeutta käyttäneet. Vanhimmat torpat olivat uudistorppia, halukkaille annettiin hoidettavaksi tietty metsäpalsta, jonka alueelle hänen tuli raivata peltoa ja niittyjä sekä pystyttää asuinrakennukset ja tarpeelliset karjasuojat.

Uudisviljelijä sai suhteellisen pitkän verovapauden eikä häneltä vaadittu päivätöitäkään tämän ajan kuluessa. Toinen tilanne oli silloin kun torppari otettiin jo raivatulle maalle ja valmiisiin rakennuksiin. Vapaa vuosia ei tällöin ollut, vaikkakin torppari saatettiin velvoittaa raivaamaan uutta viljelysmaata. Aikaisempina aikoina torpparisopimukset tehtiin elinikäisiksi, mitä tapaa myöhemminkin monessa tapauksessa noudatettiin. Jotta torpparin ja hänen perheensä elämä olisi paremmin turvattu, ruvettiin sittemmin tekemään sopimukset 50 vuodeksi, jonka kuluessa sopimuksen tekijän poikakin ehti hoitaa torppaa. Isännällä oli oikeus erottaa torppari tietyn irtisanomisajan jälkeen, jos tämä hoiti huonosti maitaan. Tällaisia tapauksia sattui kuitenkin aniharvoin.

Talonpoikaistaloissa sopimukset olivat suullisia vielä myöhään 1800 -luvulle, vasta sataluvun loppupuolella tuli kirjallinen sopimus tavalliseksi myös niiden kohdalla. Talojen torppariluokka sai aina uusia jäseniä talollisten perheistä. Osittain oli tällöin kysymys nuoremmille lapsille annetuista verottomista torpista, osittain tavallista vuokraviljelmistä, joita runsaslapsisten talollisperheiden poikien oli otettava hoitoonsa toimeen tullakseen. Ero talollisten ja torpparien välillä ei tämän vuoksi näytäkään muodostuneen ainakaan varhaisempana aikana kovin suureksi. Kun monet torppareista näin olivat talojen poikia, saattoivat he myös saada puolisoikseen talojen tyttäriä.

Nurmijärvellä syntyi torppia edellä kerrotulla tavalla. Torppien lukumäärä kasvoi tasaisesti kohti 1900 -lukua, ollen korkeimmillaan vuosisadan vaihteessa.

Alla vertailu torppien määrä koko pitäjää vertaillen:
v.1780 koko Nurmijärvi 88; kk. 6, Kla 1, Num 1, Palo 1, Kyt 34, Ra 10, Num 6
v.1810 koko Nurmijärvi 148; kk. 19, Kla 9 , Num 11, Palo 4, Kyt 22, Ra 26, Num 9
v.1860 koko Nurmijärvi 230; kk. 28, Kla 15, Num 16, Palo 10, Kyt 46, Ra 37, Num 16
v.1900 koko Nurmijärvi 225; kk. 29, Kla 16, Num 11, Palo 8, Kyt 17, Ra 48, Num 2
v.1920 koko Nurmijärvi 77; kk. 22, Kla 7, Num 2, Palo 2, Kyt 15

Torpat itsenäistyvät pitäjästä suurimmaksi osaksi vuosien 1919…1921 aikana, "Lex Kallion" nimellä tunnetun torppien vapautuslain nojalla.

Kun Nurmijärven asutuksesta puhutaan ei voi ohittaa 1945 jälkeen tapahtunutta siirtoväen ja ns. rintamamiesasutuksen voimakasta kasvua. Siirtoväelle lohkottiin 206 uutta viljelmää, yht. noin 1600 ha.

Lopuksi vielä tilastoa Nurmijärven viljelytilojen määrän kasvusta vuosittain: v. 1760 95 tilaa, v. 1800 180 tilaa, v. 1820 213 tilaa, v. 1850 233 tilaa v. 1900 226 tilaa, v. 1950 1240 tilaa, v. 1959 1423 tilaa ja v. 1969 965 tilaa.

Tilojen viljelypinta-ala pieneni tästä asutustoiminnasta johtuen. Vuonna 1959 yli 20 ha. tiloja oli enää pitäjässä 180.

Nurmijärven pinta-ala v. 1905 58144 ha. ja v. 1950 35772 ha.